OTA YHTEYTTÄ

Koja ja Flowplus aloittavat laajan yhteistyön puhaltimien tarkastuksissa, modernisoinneissa sekä huolloissa ja asennuksissa

Koja Teollisuusratkaisut ja Flowplus ovat sopineet yhteistyöstä teollisuuspuhaltimien tarkastus-, huolto-, modernisaatio- ja asennustoimintaa koskien. Kumppanuudessa yhdistyvät Kojan vahva tekninen osaaminen ja kokemus puhaltimista sekä Flowplussan mittaustekniikan asiantuntijuus ja laaja maantieteellinen toimipisteverkosto. Yhteisenä tavoitteena on teollisuusasiakkaiden prosessin ja käytettävyyden parantaminen suunnitelmallisella elinkaaren hallinnalla. Samalla parantuvat turvallisuus ja energiatehokkuus.

Yhteistyötä vahvuuksiin keskittyen

Kojalla on lähes 90 vuoden historia vaativien teollisuuspuhaltimien valmistuksessa ja laitekehityksessä. Laaja asiantuntemus puhaltimien mitoituksesta, teknisestä osaamisesta, elinkaaripäivityksistä ja -parannuksista sekä energiatehokkuuden optimoinnista on hyvin edustettuna niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Flowplus on kymmenessä vuodessa kasvanut yhdeksi Suomen monipuolisimmaksi ja suurimmaksi toimijaksi omien teknologioiden markkinoilla. Palvelut kattavat laajasti venttiilit, pumput ja sähkökoneet sekä konepajoilla tapahtuvan varaosien valmistuksen. Flowplus palvelee laajasti teollisuuden ja vesihuollon asiakkaita.

Yhteistyö kohdistuu Kojan sekä Flowplussan olemassa olevien ja uusien asiakkaiden puhaltimiin liittyviin tarkastuksiin, päivityksiin sekä huoltoihin ja asennuksiin, kummankin vahvuuksia hyödyntäen. Valituilla osa-alueilla yritykset keskittävät kumppanuuden toisilleen. 

Flowplus vahvistaa mittauksia, Koja tukee projekteissa

Asiakkaille yhteistyö näkyy entistä tehokkaampana toimintamallina. Luotettavan kumppanin palveluiden avulla Koja voi keskittyä oman erityisosaamisen hyödyntämiseen asiakkaan prosessin parantamisessa.  

-    Yhteistyö mahdollistaa Kojan keskittymisen asiakkaiden puhaltimiin liittyvien prosessiongelmien ratkomiseen, käytettävyyden parantamiseen ja energiansäästöön, omien vahvuusalueidemme kautta. Koja saa Flowplussasta vahvan partnerin mekaanisiin töihin sekä erittäin suoraviivaisen toimintamallin puhaltimien kunnonvalvontamittauksiin eli screenauksiin. Uudessa yhteistyömallissa pystymme tekemään asiakkaiden kanssa dataan pohjautuvia päätöksiä ja tarjoamaan prosessiteollisuuteen huippumodernin ja tehokkaan palvelu-toimitusketjun, kertoo Vesa Aalto, liiketoimintapäällikkö, Koja Teollisuusratkaisut.

Flowplus vahvistaa kumppanuudella mahdollisuuksiaan palvella asiakkaita entistä kattavammin puhaltimien mittauksen, huollon ja asennusten osalta.

-    Yhdistämällä Kojan laadukkaat tuotteet ja insinööriosaamisen Flowplussan laajaan huoltoverkostoon ja elinkaaren hallinnan osaamiseen, pystymme yhdessä tarjoamaan uuden houkuttelevan kokonaisuuden ja tuomaan lisäarvoa asiakkaille. Innolla odotamme yhteistyön alkamista, sanoo Petteri Särkiniemi, toimitusjohtaja, Flowplus.

Lisätietoja:

Vesa Aalto, liiketoimintapäällikkö, Koja Oy, Teollisuusratkaisut, Service
+358 40 767 7763, vesa.aalto@koja.fi

Petteri Särkiniemi, toimitusjohtaja, Flowplus Oy 
+358 50 467 0320, petteri.sarkiniemi@flowplus.fi

Koja Oy on lähes 90-vuotias suomalainen perheyritys, joka toteuttaa globaalisti älykkäitä ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja sekä teollisuuden puhallinratkaisuja. Koja auttaa asiakkaitaan saavuttamaan omat energiatehokkuus- ja ympäristötavoitteensa vuosikymmenten kokemuksen ja osaamisen sekä innovatiivisen teknologian avulla. Teollisuusratkaisujen laadukkaat puhaltimet ja ilmaratkaisut toimivat luotettavasti vaativissa tuotantoprosesseissa ja käyttökohteissa. 
www.koja.fi

Flowplus Oy on perustettu vuonna 2012, mutta osaamisen juuret ulottuvat vuosikymmeniä taaksepäin. Yhtiötä on kasvatettu yritysostoin vuosien saatossa ja ammattitaito kumpuaa näiden perinteisten yritysten historiasta. Nykyinen yhtiö on muodostunut yli kymmenen yrityskaupan seurauksena. Flowplus tarjoaa tänä päivänä asiakkailleen kattavan huoltoverkoston sekä monipuolisen ammattiosaamisen teollisuuteen ja vesihuoltoon koko Suomen alueella. 
www.flowplus.fi

OTA YHTEYTTÄ

Uutiskirje tilattu!

TILAA UUTISKIRJE